17.06.2008
Akun Tehtaalla toimiva tuotantoyhtiö Timeless Films on kaikessa hiljaisuudessa valmistellut kansainväliseen levitykseen suunnattua “Skeleton Crew”-kauhufilmiä. Elokuva esiteltiin taannoisilla Cannesin elokuvafestivaaleilla ja neuvottelut jakeluyhtiöiden kanssa ovat alkaneet.
Elokuvan upeilta kotisivuilta pääsee tutustumaan aiheeseen tarkemmin. Trailereihin tutustumista ei kuitenkaan suositella kaikkein herkimmille katsojille.
16.06.2008
Kolmea vuosikymmentään juhlistanut Provinssirock oli loppuunmyyty. Saarilavan ja X-stagen ongelmitta toimineesta tekniikasta vastasi Akun Tehdas. Pitkälle on pötkitty niistä ajoista, kun Eppu Normaali esiintyi ensimmäisessä Provinssirockissa vuonna 1978, samaisella saarilavalla. Iso osa yleisöstä ei ollut tuolloin vielä syntynytkään ja osa esiintyjistäkin taisi olla vielä kapaloiässä.
Seuraavaksi Akun Tehtaan rekat suunnistavat kohti Himoksen juhannusta.
09.06.2008
Viikonloppuna jysäytettiin festivaalikesä virallisesti käyntiin. Uusi ja perinteisempikin hevi raikasi kolmen päivän ajan Tampereella. Sauna open airin päätähtinä jytistivät mm. Whitesnake, Scorpions, Testament ja Children of Bodom. Molemmat lavat ja niiden laitteistot tulivat Akun Tehtaalta. Kakkoslavana toimi Tehtaan viimeisin hankinta, mobile-lava, joka suoriutui tulikasteestaan esimerkilisesti.
02.06.2008
Pitkään jatkunut kiista Akun Tehdas-nimestä on päättymässä. Helsingin Hovioikeus on pitänyt Helsingin käräjäoikeuden aiemman päätöksen ennallaan ja sen perusteella Eppu Normaali Oy on Akun Tehdas-tavaramerkin haltija ja sen laillinen käyttäjä. Hovioikeuden päätös oli yksimielinen.
16.05.2008
Akun Tehtaalla tallennettavan Kosketuksessa-sarjan toisen tuotantokauden kuvaukset ovat hyvässä vauhdissa. Purkissa ovat CMX, Sir Elwoodin hiljaiset värit ja The Fabulous Thunderbirds. Seuraavaksi on vuorossa Heikki Silvennoinen vieraineen. Ohjelman kuvaukset ovat ikärajattomia ja maksuttomia ja ne alkavat klo 19. Kuka tahansa voi ilmoittautua yleisöksi osoitteessa kosketuksessa.fi. Sata onnellista mahtuu mukaan.
11.04.2008
Maailmankuulu räväkkä amerikkalainen rhythm’n blues-yhtye Fabulous Thunderbirds nauhoittaa oman osuutensa Akun Tehtaalla tuotettavaan Kosketuksessa-tv-sarjaan torstaina 24.4. Tilaisuuteen on yleisöllä vapaa pääsy, mutta sinne pitää ilmoittautua etukäteen osoitteessa kosketuksessa.fi. Ovet avataan klo 18 ja nauhoitus päättyy n. klo 21.
Kim Wilsonin liidaama Fabulous Thunderbirds on kuulunut oman genrensä huippuihin jo yli kolmenvuosikymmenen ajan. Nyt on tarjolla ainutlaatuinen tilaisuus nauttia huippubluesista poikkeuksellisen intiimissä tilanteessa.
27.03.2008
Akun Tehtaan tunnustetusti ammattitaitoinen, huippulaitteistoa ja lavoja pyörittävä työmyyrästö on ahkerana tulevana kesänä. Kesän jokaisena viikonloppuna laitteistoja pystytetään eri puolille Suomen niemeä. Ahkerat miehet Akun Tehdas-takeissaan nähdään mm. Provinssirockissa, Tuska-festivaaleilla, Ruisrockissa, Ankkarockissa ja Miljoonarokissa.
10.03.2008
Lauantaina koko valtakunnan hiljentyessä seuraamaan vuosittaista Emma-gaalaa, Akun Tehdas piti huolen siitä, että Kulttuuritalolla riitti ääntä ja valoa tv-toteutukseen. Lue lisää »
29.02.2008
Akun Tehtaan studioissa hääritään lähes kellon ympäri. Uutta levyään äänittävä tyrnääkin tyrnempi Diablo on metallimusiikin ystäville jo tuttu. Kesän korvalla julkaisuun suunniteltu uusi albumi äänittyy vielä parin viikon verran Tehtaan suojissa Samu Oittisen hellissä käsissä.
5.1.-äänen ilosanomaa päivittäin viestittävä Tomi Pietilä vuorostaan äänittää upeita Astor Piazzolla-tulkintoja, joita soittaa nuoria lupauksia pursuava Quinteto Fuego.
Molemmista yhtyeistä kuullaan vielä ja paljon.
21.02.2008
Anna Erikssonin Jyväskylästä starttaavan kiertueen kenraaliharjoitus pidettiin Akun Tehtaan isossa salissa. Valot, monitorit ja miksaus saivat viimeisen silauksensa Tehtaan turvallisten seinien sisäpuolella. Kiertuepaikkakunnat löytyvät täältä.